keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Valkosuklaa-glögikakku

Tätä kakkua meillä tarjoillaan joulun välipäivinä kahvien kanssa. Kakku on hyydytetty liivatteella ja glögiä on käytetty kiilteessä. Kakku on ihanan raikas ja talvinen. Pohjan päätin tehdä piparin murusista. Vuoka on kooltaan n.23cm

Pohja:
200g piparkakkuja
75g sulatettua margariinia
Täyte:
6 liivatelehteä
300g valkosuklaata
4dl kuohukermaa
½dl sokeria
500g maitorahkaa
½dl vettä
Pinnalle:
2½dl glögiä
3 liivatelehteä
Murskaa piparkakut murusiksi. Sulata rasva ja lisää se pipareiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Painele sitten pipariseos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Pistä jääkaappiin.
Valmista sitten täyte: Pane liivatelehdet kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma ja sokeri. Sekoita joukkoon rahka. Lisää sitten jäähtynyt suklaa täytteeseen. Purista liivatelehdistä vesi pois. Kiehauta n. puoli desiä vettä ja lisää siihen liivatteet. Sekoita tasaiseksi. Anna liivateseoksen hetki jäähtyä, ennen kuin sekoitat sen kapeana nauhana täytteen joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja kaavi täyte pohjan päälle.
Aseta jääkaappiin n. tunniksi ennen kuin teet kiilteen pinnalle.
Laita liivatteet kylmään ainakin 5min. Kiehauta ½dl glögiä ja lisää liivatteet siihen. Sekoita tarvittaessa. Kaada liivateglögiseos loppujen glögien joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada kakun päälle. Kakku kannattaa tässä kohtaa pitää vielä vuoassa, jolloin kiille ei valu kakun reunojen yli.
Laita kakku vielä jääkaappiin ja odota seuraavaan päivään, jolloin se on täysin valmista tarjottavaksi. Kakun voi koristella vaikkapa ylijääneellä valkosuklaalla.
Vinkki! Kun korvaat puoli desiä glögistä tiivisteenä saat kiilteeseen enemmän väriä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti