perjantai 17. lokakuuta 2014

Juustocroisantit ja suklaacroisantit


Ihanat croisantit sopivat aamupallalle, välipalaksi tai jopa iltapalaksi! Croisantteihin on helppo tehdä omanlaisia variaatioita maun mukaan. 

Tarvikkeet:

taikina:
5-8dl jauhoja
1tl suolaa
2½rkl sokeria
50g hiivaa
2½dl maitoa
100g kylmää voita

voiteluun:
kananmuna

täyte:
olterman- juustoa (muutkin juustot käy)
pähkinäsuklaalevitettä tai suklaata palasina

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muna, suola ja 6dl jauhoja. Jätä loput jauhot leivontaa varten. Sekoita taikina tasaiseksi esim. käsin tai puuhaarukalla. Kaaviloi taikina jauhoitetulla alustalla suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n.30x40)
Leikkaa kylmä voi esim. juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Levitä voi taikinalle niin, että puolet taikinalevystä peittyy ja reunoille jää kuitenkin näkyviin pari senttiä taikinaa. Taita toinen puoli, jossa ei ole voita rasvalevyn päälle. 
Käännä taikina niin, että pitkä reuna tulee itseesi päin. kauli taikina kevyesti painellen suorakaiteen muotiseksi ja taita kolmeen ns, kerrokseen. Kauli uudestaan ja toista sama 2-3krt. Anna tarvittaessa levätä kylmässä kaulinnan välissä. 
Leikkaa taikina kahtia. Kauli ensin toinen osa pyöreäksi levyksi (halkaisija n.30cm). Leikkaa ympyrä kahdeksaan osaan kolmioiksi. Täytä levyt leveämmästä reunasta haluamallasi täytteellä, Kääri sitten croisantit leveästä päästä kapeampaan. Toista sama toiselle taikinapalaselle. Anna kohota pellillä liinan alla n.1h. Älä nosta peltiä uunin päälle, sillä rasva pehmenee.
Voitele sarvet kananmunalla. Paista 225 asteessa  n.10-15min. Jäähdytä peittämällä.


PS juustocroisanttien päälle voi ennen paistoa raastaa juustoa.






1 kommentti: